Hae nyt vapaaehtoiseksi Marie Lundmark Trophy -kilpailuun!
Apply now to volunteer at the Marie Lundmark Trophy! (in English)
Historian kolmas muodostelmaluistelun Challenger-sarjan Marie Lundmark Trophy järjestetään Gatorade Centerissä Turussa 7.-8.2.2026. Kyseessä on yksi kauden jännittävimmistä kohtaamisista, sillä se on joukkueiden viimeinen kansainvälinen mahdollisuus kerätä pisteitä MM-näyttöjä varten. Tapahtumaa ei olisi mahdollista järjestää ilman upeita vapaaehtoisia, joiden panos on kisojen onnistumisen kannalta korvaamaton. Siksi etsimme jälleen reippaita ja motivoituneita vapaaehtoisia mukaan tekemään unohtumatonta kilpailutapahtumaa.
Vapaaehtoisena pääset osaksi kansainvälistä urheilutapahtumaa ja näkemään läheltä, miten kisat rakentuvat. Tarjolla on paljon erilaisia tehtäviä somettajasta rakentajaan ja yleisön opastamisesta urheilijoiden luotsaamiseen. Jokaiselle löytyy varmasti sopiva rooli, olitpa sitten ensikertalainen tai kokenut konkari.
Parhaat vapaaehtoisemme ovat iloisia, palvelualttiita ja luotettavia. Ennen kaikkea he haluavat tarjota tapahtumavieraille parasta mahdollista palvelua, joskus pitkinäkin kisapäivinä. Etusijalla vapaaehtoisten valinnassa ovat ne, jotka voivat olla mukana vähintään kaksi päivää (la-su). Huomioithan, että jotkut vuorot voivat alkaa jo ennen varsinaisia kisapäiviä ja päättyä vasta kisojen jälkeisenä päivänä. Vapaaehtoisen tulee olla täysi-ikäinen tehtävän alkaessa (18 vuotta). Edellytämme vapaaehtoiselta suomen kielen taitoa, minkä lisäksi muu kielitaito luetaan eduksi.
Vapaaehtoistoiminnasta ei makseta palkkaa, ja jokainen vastaa itse mahdollisista majoitus- ja matkakuluistaan. Järjestäjän kustantama vapaaehtoisten kahvila on avoinna kaikille vapaaehtoisille työvuoron pituudesta riippumatta. Vapaaehtoisten kahvilassa on tarjolla kahvin ja teen lisäksi pientä suolaista ja makeaa purtavaa. Oman työvuoron ulkopuolella vapaaehtoisilla on mahdollisuus seurata kilpailuja paikan päällä.
Vapaaehtoistyö tarjoaa mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin, oppia uutta, kerätä arvokasta kokemusta ja ennen kaikkea olla mukana rakentamassa kisafiilistä yhdessä muiden kanssa. Tervetuloa mukaan!
Voit ilmoittaa kiinnostuksesi enintään kolmeen eri tehtävään. Valinnoissa asetamme etusijalle hakijat, jotka pystyvät osallistumaan useampaan työvuoroon tapahtuman aikana. Hakemisen edellytyksenä on sitoutuminen vähintään kahteen (2) työvuoroon. Työvuorot suunnitellaan ja jaetaan jokaiselle valitulle tehtävän mukaan lähempänä tapahtumaa.
Ilmoittaudu mukaan 15. tammikuuta 2026 mennessä täyttämällä hakemuslomake. https://gatehq.fi/skatingfinland/index.php/questionnaire
Jos sinulla on jo tunnukset GATEhq-järjestelmään, kirjaudu olemassa olevilla tunnuksilla sisään tästä. https://gatehq.fi/skatingfinland/index.php/user/login. Etsi vasemmasta palkista Käyttäjäprofiili > valitse kohta Tapahtumat > Valitse kohdasta “Tapahtumat, joihin haluat hakea” – Marie Lundmark Trophy 2026 > Tallenna.
Muokkaa, päivitä ja tallenna myös muut tietosi! Päivitä erityisesti kohta “Vapaaehtoisryhmä” ja valitse tiimit, joihin haluat ensisijaisesti hakea.
Lisätietoja ja kyselyt sähköpostitse sari.dahlqvist@outlook.com.
Tutustu Marie Lundmark Trophy -kilpailun vapaaehtoistehtäviin:
Akkreditointi
Akkreditointitiimi toimii kilpailun tärkeänä tukipilarina ja työskentelee pääasiassa hotellilla ja jäähallilla. Tiimi vastaanottaa kilpailuun saapuvat luistelijat, valmentajat ja arvioijat sekä varmistaa, että heillä on ajantasainen tieto kaikista kisa- ja oheistapahtumista, kuljetuksista sekä ruokailuista. Tehtävässä korostuvat kielitaito, asiakaspalveluhenkisyys ja huolellisuus.
Arvioijapalvelu
Arvioijatiimin vastuulla on huolehtia kilpailun arvioijien tarpeista jäähallilla. Tiimi varmistaa, että arvioijilla on aina saatavilla tarvittavat dokumentit, aikataulut ja muut materiaalit. Tiimiin kuuluu myös kilpailutapahtuman ajanottajat/kellottajat.
Hallipalvelut kilpailijoille
Hallipalvelut kilpailijoille
Porttivahdit
Kiss & Cry
Koppiemot
Lämmittelyalueiden valvojat
Tiimin tehtävänä on vastata halleissa harjoitusten sujumisesta sääntöjä ja aikatauluja noudattaen. Lämmittelyalueiden valvojat ja koppiemot huolehtivat kyseisten alueiden valvonnasta, siisteydestä ja aikataulutuksesta. Porttivahtien tehtäviin kuuluu huolehtiminen kilpailijoiden esteettömästä kulusta jäälle ja jäältä pois. Hallipalvelut kilpailijoille -tiimiin kuuluvan vapaaehtoisen pitää varautua tekemään työtä missä tahansa näistä viidestä pisteestä. Osan vapaaehtoisista pitää pystyä olemaan myös luistimilla kilpailutapahtuman aikana. Jäähallilla kilpailutapahtumaa johtaa kilpailunjohtaja yhteistyössä tiimipäälliköiden kanssa.
Hallipalvelut yleisölle
Hallipalvelut yleisölle tiimin vastuulla on muun muassa katsomovalvonta. Katsomovalvojat ohjaavat yleisöä oikeille paikoilleen katsomossa ja varmistavat, että yleisö ei liiku ohjelmasuoritusten aikana katsomossa. Tehtävä vaatii hyvää asiakaspalveluasennetta, jämäkkyyttä ja kielitaitoa.
Jäänkunnostus
Jäänkunnostajat käyvät jään kunnon läpi ennen jääkoneen saapumista ja paikkaavat mahdolliset aukot lumella.
Järjestyksenvalvonta, lipunmyynti ja lipuntarkastus
Järjestyksenvalvojat varmistavat tapahtuman turvallisuuden. He tarkistavat muun muassa yleisön pääsyliput ja ohjaavat oikeaan katsomoon. Tehtävä vaatii hyvää asiakaspalveluasennetta, jämäkkyyttä ja kielitaitoa. Tehtäviin kuuluu myös kilpailuun osallistuvien akkreditointikorttien tarkastaminen hallissa. Rooli vaatii asiakaspalveluasennetta, jämäkkyyttä ja kielitaitoa. Tapahtuman järjestyksen valvonnasta vastaa turvapäällikkö. Kerrothan hakemuksessasi, jos sinulla on voimassa oleva järjestyksenvalvontakortti.
Kilpailutoimisto
Jäähallilla sijaitseva kilpailutoimisto on tapahtuman sydän. Sen väki tietää kaikesta kaiken ja etsii ja jakaa tietoa niin kilpailijoille, valmentajille sekä arvioijille. Lisäksi tiimi vastaa kilpailun tulostus- ja kopiointitarpeista. Tehtävä alkaa toimiston pystyttämisellä, hallin kyltittämisellä sekä koppien ja muiden luistelijoiden alueiden somistamisella. Kilpailutoimisto palvelee aina siihen asti, kunnes tapahtuma on ohi ja kilpailijat ovat poistuneet hallilta.
Kuljetustiimi
Kuljetustiimi vastaa joukkueiden bussikuljetusten järjestämisestä hotelli – jäähalli välillä kaikkina harjoitus- ja kisapäivinä. Tiimi huolehtii myös arvioijien ja muiden määriteltyjen henkilöiden kuljetuksesta Turussa lentokentän tai rautatieaseman, hotellin ja jäähallin välillä.
Mediatiimi
Mediatiimin tehtäviin kuuluu sisältöjen tuottaminen aina lehdistötiedotteista somepäivityksiin, toimittajien avustaminen mediakeskuksessa, haastattelupyyntöjen koordinointi ja avustaminen lehdistötilaisuuksissa.
Lisäksi mediatiimi tallentaa kisojen hetket kuviksi ja videoiksi viestinnän käyttöön sekä avustaa tv-yhtiöitä mixed zonella. Tiimissä on monenlaisia rooleja: osassa arvostamme aiempaa kokemusta viestinnän ja median tehtävistä sekä taitoluistelun lajituntemusta, mutta kaikkiin tehtäviin sitä ei tarvita. Työssä tarvitaan erinomaista suomen ja englannin kielen kirjallista ja suullista taitoa, ja muu kielitaito katsotaan eduksi.
Kilpailun mediapalveluista vastaa tapahtuman lehdistöpäällikkö.
Lääkintätiimi eli Medical
Kilpailun lääkintäpalvelujen sujuvuudesta vastaa tapahtuman ylilääkäri.
Lääkäri jään laidalla: Lääkäri seuraa harjoituksia ja/tai kilpailuja jään laidalla ja päättää tarvittavista hoidollisista jatkotoimenpiteistä kilpailun ylilääkärin ohjeiden mukaisesti. Erityistä: tehtävä vaatii lääkärin peruskoulutuksen (LL). Ensihoitaja/sairaanhoitaja jään laidalla: Ensihoitaja/sairaanhoitaja seuraa harjoituksia ja/tai kilpailuja jään laidalla yhdessä lääkärin kanssa. Erityistä: tehtävä vaatii sairaanhoitajan tai ensihoitajan perustutkinnon.
Musiikki- ja kuulutustiimi
Musiikkitiimin tehtävänä on kilpailumusiikkien soittaminen harjoituksissa ja kilpailuissa sekä kuuluttaminen harjoituksissa. Itse kilpailussa kuulutuksen hoitaa tapahtuman virallinen kuuluttaja. Tiimin tehtäviin kuuluu myös musiikin soittaminen verryttelyn aikana.
Rakennus- ja logistiikkatiimi
Rakennustiimin jäsenet vastaavat kilpailutapahtuman rakenteiden, kuten tuomarikorokkeen ja Kiss & Cry -pisteen, pystytyksestä ja purkamisesta. Logistiikkatiimi on osa rakennustiimiä ja huolehtii kilpailun tavaraliikenteestä sekä vastaa tavaroiden kuljettamisesta ja siirtämisestä.
Seremoniatiimi
Seremoniatiimin vastuulla ovat kilpailun palkintoseremonioihin liittyvät käytännön tehtävät. Tiimi huolehti muun muassa palkintojenjakajista (valitaan järjestäjän toimesta) sovitun protokollan mukaisesti ja muista käytännön asioista yhteistyössä kilpailunjohtajan kanssa.
Vapaaehtoisten kahvila
Jäähallilla vapaaehtoisilla on käytössään oma taukotila, jossa voi hengähtää hetkeksi ja tankata energiaa. Tarjolla on kahvia, teetä ja pientä suolaista. Taukotilatiimin tehtävänä on huolehtia tarjoilusta, varmistaa että ruokaa ja juomaa riittää kaikille sekä pitää tila siistinä.

