Olympic Development Project 2026–2029 käynnistyy toukokuussa Vierumäellä!
Ensimmäinen seminaarijakso järjestetään 18.–22.5.2026 Vierumäellä ja käynnistää nelivuotisen Olympic Development Projectin (ODP). Hankkeen tavoitteena on tukea eurooppalaisten luistelijoiden ja valmentajien pitkäjänteistä kehittymistä kohti kansainvälistä huippua ja kohti talviolympialaisia 2030. Ensimmäisenä vuonna on mukana yksiluistelu sekä jäätanssi.
Tapahtuman järjestää Skating Finland, ja paikkana toimii Suomen urheiluopisto, Vierumäki.
ODP tarjoaa valmentajille ja luistelijoille mahdollisuuden kehittää osaamistaan olympiatason vaatimusten mukaisesti, vahvistaa lajien välistä yhteistyötä sekä tukea urheilijoiden siirtymistä junioreista senioreihin. Seminaarit käydään englanniksi.
Skating Finland kutsuu ISU:n eurooppalaiset jäsenmaat mukaan. Jäsenmaat valitsevat ilmoitettavat osallistujansa annettujen kriteerien ohjaamana, Skating Finland valitsee seminaariin osallistujat hakijosta.
Luistelijoilta edellytetään potentiaalia vuoden 2030 olympialaisiin.
Yksinluistelijoilla ohjaavana kriteerinä on kauden 2025-2026 ISU:n CTES-rajat (JMM / EM) sekä vähintään kolmea erilaista kolmoishyppyä. Seminaariin valitaan mukaan 40 yksinluisteluvalmentajaa sekä 30 luistelijaa.
Jäätanssiparien tulee olla kilpailleet kansainvälisesti. Seminaariin valitaan mukaan 16 jäätanssivalmentajaa ja 12 paria.
Seminaari koostuu jää- ja oheisharjoittelusta, fyysisistä testeistä, luennoista ja keskustelutilaisuuksista.
Seminaarin moderaattoreina toimivat mm.
Michael Huth, Michal Brezina, Maurizio Margaglio, Virpi Horttana, Leena Laaksonen, Virpi Kunnas-Helminen, Stéphane Lambiel, Joanna Kerkelä, Riina Valto sekä Vierumäen ja muita asiantuntijoita. Lopullinen lista julkaistaan sivuilla tietojen varmistuttua.
ODP-haku suomalaisille:
Voit hakea neljän vuoden projektiin mukaan lähettämällä hakukirjeen Huippu-urheilupäällikölle Miia Hyttinen, miia.hyttinen(a)skatingfinland.fi 31.3.2026 mennessä. Kirjeessä tulee käydä ilmi luistelijan ja valmentajan suunnitelmat seuraavan neljän vuoden ajalle, sitoutuminen ja motivaatio sekä luistelijan taso. Katsothan ohjaavat kriteerit ylhäältä. Hakijana voit olla:
- Luistelija + valmentaja tiiminä (yhteinen kirje)
- Jäätanssipari + valmentaja tiiminä (yhteinen kirje)
- Valmentaja ilman luistelijaa/paria
Jos haet urheilija+valmentaja parina, mainitsethan hakiessasi, jos haluat hakea valmentajana yksin siinä tapauksessa, että luistelija ei mahdu mukaan. Skating Finland valitsee seminaariin osallistuvat luistelijat. Lajityöryhmä ja Liittohallitus valitsee ODPlle tuettavia urheilijoita ja valmentajia hakijoiden joukosta. Näistä tiedotetaan huhtikuussa.
Seminaarimaksu toukokuun 2026 viikolle on:
- 450 € / luistelija
- 800 € / valmentaja
Hinta sisältää majoituksen 2hh huoneissa, ruokailut ja opetuksen 17.–22.5.2026. 1hh huoneista lisämaksu 40e/yö.
Maksu valmentajaosallistujalle ilman majoitusta ja ruokailua
- 500 € / valmentaja

