Kilpailemisen suositukset

Alle 12-vuotiailla lapsilla

✦Kilpailumääräsuositukset yksinluistelussa julkaistaan Taitoluisteluliiton sivuilla.

✦Seuran ulkopuolista koreografia ei suositella.

✦Seura- ja kutsukilpailut voi järjestää myös virtuaalikilpailuna.

✦Kilpailupuvut ovat kierrätettäviä. Pukua voi käyttää useana vuonna pienillä muokkauksilla.

  • Asuja suunniteltaessa huomioidaan taloudelliset näkökulmat ja kestävän kehityksen periaatteet.
  • Suositellaan yksinkertaisia ja hillitysti koristeltuja asuja.

✦Palkintojenjako ja sijoitukset kilpailuissa.

  • Pientä muistamista suositellaan kaikille osallistujille, jos se on kustannusnäkökulmasta mahdollista.
  • Sijoituksien lisäksi korostetaan erityismainintoja.
  • Pienten lasten kilpailuissa julkaistaan vain sijoitukset 1-3 ja muut luetellaan luistelujärjestyksessä.
  • Palkintojenjaon sijaan voidaan järjestää pieni yhteisöllinen tapahtuma tai karnevaali kaikille kilpailuun osallistuneille jäällä tai sen ulkopuolella.


Muodostelmaluistelussa

✦ Päivitetty 7.5.2025

✦ Kaudella (25/26) suositellaan vahvasti, että muodostelmaluistelussa ulkomaan kilpailuihin, -tapahtumiin ja -leireille osallistutaan junioreista lähtien

  • Skating Finland ei näe perustetta kansainväliselle kilpailemiselle lasten ja nuorten muodostelmaluistelussa (Noviisit ja sitä nuoremmat)

✦ Lasten ja nuorten joukkueet eivät saa velvoittaa jäseniään osallistumaan ulkomaan kilpailuihin

  • Kilpailusta pois jäämisellä ei saa olla vaikutuksia luistelijan asemaan joukkueessa (esim. kokoonpanoon seuraavissa kilpailuissa)

✦ Arvioitaessa lasten ja nuorten tarpeita osallistua kansainvälisiin kilpailuihin urheilullisin ja pedagogisin perustein, yksinluistelua ja muodostelmaluistelua ei voida täysin rinnastaa toisiinsa.

  • Perusteena on lajien eriävät urheilijan urapolut ja urheilulliset vaatimukset eri ikävaiheissa.
  • Yksinluistelussa päätös ulkomaan kilpailemisesta on yksittäisen perheen, muodostelmaluistelussa yhteisön yhteinen.