Sporttiturva -vakuutus

Sporttiturva on määräaikainen ja kausikohtainen urheiluvakuutus, jonka voit ostaa luistelupassin yhteydessä. Vakuutus korvaa luistelun parissa sattuvien äkillisten tapahtumien aiheuttamia loukkaantumisia ja näistä aiheutuvia tutkimus- ja hoitokuluja. Sporttiturva on voimassa yhden luistelukauden kerrallaan, joten voit helposti arvioida vakuutusturvan tarpeen aina kausikohtaisesti.  

Sporttiturvan piiriin kuuluvia äkillisiä tapahtumia ovat esimerkiksi erilaiset urheillessa sattuvat nyrjähtämiset, venähtämiset ja murtumiset. Sporttiturva korvaa myös tilanteissa, joissa vahinko ei johdu ulkoisesta tekijästä, vaan loukkaannut esimerkiksi oman voimanponnistuksen johdosta.

Vahingon sattuessa soita Terveysmestari-palveluun 0100 5225

Milloin Sporttiturva on voimassa?

Sporttiturva on voimassa luistelun kilpailuissa, harjoituksissa ja välittömästi harrastukseesi liittyvillä meno- ja paluumatkoilla. Vakuutus on voimassa myös lajiin liittyvillä urheiluleireillä.

Passiin sisältyvä vakuutus tulee voimaan 1.5.2026, mikäli maksu on maksettu toukokuun 2026 aikana.

Myöhemmin maksettaessa vakuutus tulee voimaan maksupäivänä klo 24.00 tai maksuhetkellä, mikäli suorituksesta on esittää maksutosite, josta käy ilmi maksuaika. Vakuutus päättyy automaattisesti 30.4.2027.

Mitä Sporttiturva korvaa?

Sporttiturvasta korvataan vahinkoa kohden hoitokorvausta 15 000 euroon asti, haittakorvausta 30 000 euroon asti ja kuolinkorvausta 8 500 euroon asti. Vakuutuksesta korvataan kuluja, jotka ovat aiheutuneet kolmen vuoden sisällä vahingon sattumisesta. Poikkeuksena ovat hammasvammat, joissa ei ole enimmäiskorvausaikaa.

Millaisia hoito- ja tutkimuskuluja korvataan?
Sporttiturva korvaa kattavasti lääkärikäynnistä, lääkkeestä, tutkimuksesta ja leikkauksesta maksamiasi kuluja.

  • lääkärin tai terveydenhuoltoalan ammattihenkilön vastaanotolla suoritettu tutkimus, hoito ja leikkaus, jokaista äkillistä tapahtumaa kohti
  • maksut apteekista myytävistä lääkevalmisteista ja haavasidoksista
  • sairaalan hoitopäivämaksut
  • maksut hammasvamman tutkimuksesta ja hoidoista, ei enimmäiskorvausaikaa
  • maksut korvattavan vamman takia tarvittavasta ortopedisestä tuesta tai ortopedisestä sidoksesta
  • maksut murtumasta tai leikkaus- taikka kipsaushoidosta toipumisen vaatimasta fysioterapiasta.
    Lisäksi fysioterapia korvataan polven ja olkapään vammoissa, joissa fysioterapiaa annetaan leikkaustoimenpiteen sijaan.
    • Fysioterapiaa korvataan kuitenkin enintään 10 hoitokertaa äkillistä tapahtumaa kohti.
  • maksun kyynär- tai kainalosauvojen vuokrasta
  • matkakulun lähimpään hoitolaitokseen.

Kilpailupassit 1 ja 2A: Sporttiturvan omavastuu on 200 €
Kilpailupassit 2B, 3, 4, harraste- ja toimihenkilöpassi: Sporttiturvan omavastuu on 100 €


Sporttiturvan tuoteseloste 1.5.2026-30.4.2027