Yläkoulu- ja toisen asteen leiritys

Taitoluistelun valtakunnalliset yläkoululeiritykset yksinluistelijoille 2026-2027, Vierumäki

”Yläkoululeiritys on osa valtakunnallista kaksoisurakokonaisuutta, jonka tavoitteena on yhdistää koulunkäynti ja harjoittelu toimivaksi kokonaisuudeksi. Urheilijan kaksoisuratyötä ohjaa Suomen Olympiakomitea. Valtakunnallisen yläkoululeirityksen kehittämisestä ja koordinoinnista vastaa Urheiluopistot ry. yhdessä urheiluopistojen kanssa.”

Yläkoululeiritys ei ole perinteinen lajileiri, vaan leirin keskiössä on monipuolisesti taito- ja fyysisten ominaisuuksien harjoittelua, urheilijoiden elämänhallintataitoja (mm. ravitsemuksen, psyykkisten taitojen ja urheilijan terveyteen liittyvien taitojen kerryttämistä) ja tarjotaan tukea urheilijan kaksoisuraan ja opiskelutaitoihin.

LUKUVUODEN 2026-2027 LEIRITYS

Taitoluistelun yläkoululeirit tarjoavat mahdollisuuden harjoittelun tehostamiseen yläkouluvaiheessa ja leiritykset on suunniteltu harjoitusjakson mukaan taitoluistelijan vuosirytmiin sopiviksi.

Taitoluistelussa yläkoululeiritystä järjestetään kahdessa eri leiritysryhmässä:

  • Taitoluisteluliiton ryhmä: valmennuksesta vastaa Nuorten Olympiavalmentaja apunaan Linda Korhonen
  • Vierumäen ryhmä: valmennuksesta vastaa Linda Korhonen

Molemmissa leiritysryhmissä toimii vastuuvalmentajien lisäksi Suomen Urheiluopiston taitoluistelun valmennustiimin valmentajia.

LEIRIAJANKOHDAT JA HINTA

Yläkoululeiritys koostuu neljästä leiristä vuodessa ja leirit kestävät aina sunnuntaista torstaihin.

Taitoluisteluliiton ryhmä (Vierumäen hallinnoima liiton valmennusjärjestelmän yläkoululeirityksen huippuryhmä)

1. leiri – 16.-20.8.2026
2.leiri – 1.-5.11.2026
3.leiri – 31.-1-4.2.2027
4.leiri – 18.-22.4.2027

Vierumäen ryhmä

1. leiri – 30.8.-3.9.2026
2.leiri – 29.11.-3.12.2026
3.leiri – 7.-11.2.2027
4.leiri – 4.-8.4.2027

Huomioithan, että urheilija sitoutuu lähtökohtaisesti kaikkiin neljään leiriin, joten kokonaishinta lukuvuodelle tulee olemaan noin 1 392 €. (Yhden leirin hinta noin 348€) Painavista ja erikseen ilmoitettavista syistä (lääkärintodistus/haasteet koulussa) leirin voi jättää väliin.

Leiritys maksetaan leiri kerrallaan Vierumäen verkkokaupan kautta ja leirimaksun eräpäivä on 14vrk ennen leirin alkua. Leirin hinta sisältää täysihoidon Vierumäellä eli leirin liikunta- sekä opiskelutilat, valmennuksen, luennot, ruokailut ja opistotason majoituksen.

 

HAKU LEIRITYKSEEN

Leiritykseen voi hakea mukaan 7.4.-31.5.2026 välisenä aikana täyttämällä leirityksen hakulomakkeen.

Hakulomakkeella kysytään luistelijan perustietojen lisäksi myös kuluneen kilpailukauden season best -tulosta, hyppyjen taitotasoa sekä selvitystä motivaatiosta osallistua leiritykseen. Täytättehän hakemuslomakkeen huolellisesti, koska lomakkeella ilmoitettuja tietoja käytetään valintojen perusteena.

Valinnat tehdään hakuajan päätyttyä ja valinnoista tiedotetaan kaikkia hakijoita viikon 24 aikana. Taitoluisteluliiton ryhmän valinnoista vastaa Taitoluisteluliitto.

Tarjottu leirityspaikka tulee vahvistaa 16.6.2026 mennessä.

Leiritysryhmiin valitaan mukaan 24 urheilijaa/leiritysryhmä. Valinnoissa painotetaan korkeampia kilpailuluokkia ja luistelijan hakemuslomakkeella ilmoittamaa taitotasoa sekä esiintuotua motivaatiota osallistua leiritykseen.

Luistelija voi hakea samalla hakemuksella joko yhteen leiritysryhmään tai molempiin ryhmiin. Yläkoululeiritykseen ei valita mukaan luistelijoita, jotka ovat mukana jossain liiton valmennusryhmässä.

Leiritykseen haetaan mukaan yksinluistelijoita, jotka kilpailevat ensisijaisesti seuraavissa kilpailusarjoissa:
 
Debytantit
SM-noviisit
Juniorit
SM-Juniorit
 
Muista kilpailusarjoista voi hakea myös rohkeasti mukaan ja hakemuksien perusteella voidaan avata tarjolle myös Vierumäen ryhmä 2. (Jos ei avata, voidaan vinkata alueellisista muista yläkoululeirityksistä: Santasport, Kuortane, Varala)
 

Valinnat leiritysryhmiin tehdään kauden 2025-2026 kilpailutulosten perusteella ja hakulomakkeella kysytään:

  • SB tulos (Lohko-, SM- tai loppukilpailut, ISU-kisat)
  • Yhteenlasketut TeS (tekniset pisteet lyhytohjelma + vapaaohjelma)

Valitsemme leiritysryhmiin varasijoille 2–5 luistelijaa. Varasijalta voi saada paikan peruutusten vuoksi koko vuodeksi tai varasijoilta voidaan kutsua yksittäisille leireille. Luistelijoiden tulee vahvistaa leirityspaikan vastaanottaminen valinnan jälkeen. Myös varasijapaikka tulee vahvistaa, jos haluaa osallistua leireille mahdollisuuden tullen kutsuttaessa.

LISÄTIETOJA JA HAKULOMAKE LÖYTYY TÄÄLTÄ

LISÄTIETOJA LEIRITYKSESTÄ

Taitolajien lajivastaava (ensisijainen yhteyshenkilö)
Janina Hettula
045 788 42971
janina.hettula@vierumaki.fi

Lajiliiton yhteyshenkilö
Sanna Vuorinen
050 596 2880
sanna.vuorinen@skatingfinland.fi

Taitoluistelun toisen asteen leiritys lukuvuodelle 2026-2027

Toisen asteen leiritystä jatketaan Vierumäellä taistoluistelussa lukuvuonna 2026-2027. Leiritys tehdään yhteistyössä Taitoluisteluliiton kanssa ja toiminnalla on Suomen Olympiakomitean hyväksyntä.

Toisen asteen leiritys on tarkoitettu lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleville tavoitteellisesti harjoitteleville taitoluistelijoille, jotka kilpailevat seuraavissa kilpailusarjoissa:

  • SM-juniorit

  • Kansalliset juniorit

  • SM-seniorit

  • Kansalliset seniorit

Leiritys tarjoaa mahdollisuuden tehostaa harjoittelua ja leiritykset on suunniteltu harjoitusjakson mukaan taitoluistelijan vuosirytmiin sopiviksi. Jää- ja oheisharjoitusten lisäksi leiripäivissä on aikaa opiskelulle, jolloin opintoja pystyy itsenäisesti edistämään leirin aikana.

Leiritysryhmään valitaan mukaan 24 luistelijaa, jotka muodostavat yhden leiritysryhmän ja leiritysryhmä jaetaan leireillä kahteen harjoitusryhmään.

Ryhmän lajivalmennuksesta vastaavat:

  • Nuorten olympiavalmentaja

  • Linda Korhonen

Riina Valto toimii leirityksen tutkinnonosan vastaavana opettajana ja tukee leirin vastuuvalmentajia leirityksen kokonaisuuden suunnittelussa ja toteutuksessa.

Leirityksen aikana on lisäksi mahdollista suorittaa ammatillisen perustutkinnon valinnainen tutkinnonosa ”Taitoluistelijana kehittyminen 15 osp”, joka tehdään Suomen Urheiluopiston Priima oppimisalustalla. Tutkinnonosassa on tarkoitus opinnollistaa urheilua ja nivoa leiritystä omaan kehittymiseen liittyvien etätehtävien avulla.

TAITOLUISTELIJANA KEHITTYMINEN 15 osp Ammattitaitovaatimukset:

  • osaa asettaa pitkän tähtäimen tavoitteita taitoluistelijana kehittymiselle

  • osaa määritellä omat kehityskohteensa ja tavoitteensa koko vuodelle

  • osaa ottaa vastuuta omasta valmentautumisestaan ja kehittyä itsensä johtamisessa

  • osaa analysoida omaa lajitaitoa ja kehittää tapoja edistää sitä

  • osaa suunnitella omatoimista harjoittelua omaa lajitaitoa kehittämään

  • osaa arvioida ja kehittää harjoitteluaan kokonaisvaltaisen valmennuksen näkökulmasta

  • osaa etsiä syventävää tietoa oman kehittymisen tueksi ja osoittaa tiedollisten syventymisensä jaksoraporteissa

  • osaa toimia taitoluistelun kansainvälisissä verkostoissa

  • osaa laatia oman koreografian ja esittää siinä omaa taidollista osaamistaan taitoluistelijana

  • osaa käyttää digitaalisia välineitä ja tuottaa videon omasta taitoluisteluosaamisesta käytettäväksi esimerkiksi työnhaussa

Ammatillisen tutkinnonosan voi liittää lukio- tai muihin ammatillisiin opintoihin ja täyttää näin ollen valinnaisia kursseja/tutkinnonosia. Toisen asteen leirityksessä olevat tulevat saamaan todistuksen Suomen Urheiluopistossa suorittamastaan tutkinnon osasta, joka toimitetaan omalle oppilaitokselle. Leiritykseen tulevien kannattaa keskustella leiritykseen osallistumisesta, ja sen omaan tutkintoon liittämisestä hyvissä ajoin oman koulun opinnonohjaajan kanssa.

Tutkinnonosan suorittamiseen ilmoittaudutaan leiripaikan vastaanottamisen yhteydessä ja kiinnostusta tutkinnonosan suorittamiseen kartoitetaan jo hakuvaiheessa.

 

LUKUVUODEN 2026-2027 LEIRIAJANKOHDAT

Toisen asteen leiritys koostuu neljästä leiristä vuodessa ja leirit kestävät aina sunnuntaista torstaihin.

    • 1.leiri – 6.-10.9.2026

    • 2.leiri – 8.-12.11.2026

    • 3.leiri – 10.-14.1.2027

    • 4.leiri – 9.-13.5.2027

Leirityksen kokonaishinta lukuvuodelle on noin 1480€ ja yhden leirin hinta on 370€.

Leiritys maksetaan leiri kerrallaan verkkokaupan kautta ja leirimaksun eräpäivä on 14vrk ennen leirin alkua.

Leirin hinta sisältää täysihoidon Vierumäellä eli leirin liikunta- sekä opiskelutilat, valmennuksen, luennot, ruokailut ja opistotason majoituksen.

Leirin hintaan sisältyy lisäksi Taitoluistelun testipaketti, joka suoritetaan leiritysvuoden aikana leireillä 1. ja 4.

 

HAKU LEIRITYKSEEN

Leiritykseen voi hakea mukaan 7.4.-31.5.2026 välisenä aikana täyttämällä leirityksen hakulomakkeen.

Hakulomakkeella kysytään luistelijan perustietojen lisäksi myös kuluneen kilpailukauden season best -tulosta, hyppyjen taitotasoa sekä selvitystä motivaatiosta osallistua leiritykseen. Täytättehän hakemuslomakkeen huolellisesti, koska lomakkeella ilmoitettuja tietoja käytetään valintojen perusteena.

Valinnat tehdään yhteistyössä Taitoluisteluliiton kanssa hakuajan päätyttyä ja valinnoista tiedotetaan kaikkia hakijoita viikon 24 aikana.

Tarjottu leirityspaikka tulee vahvistaa 16.6.2026 mennessä.

Toiselle asteelle hakevat urheilijat, joilla ei ole vielä tietoa toisen asteen koulupaikasta voivat ilmoittaa oppilaitoksen tiedot vielä leirityspaikan vahvistuksen yhteydessä.

Leiritysryhmään valitaan mukaan 24 urheilijaa. Valinnoissa painotetaan korkeampia kilpailuluokkia ja luistelijan hakemuslomakkeella ilmoittamaa taitotasoa sekä esiintuotua motivaatiota osallistua leiritykseen.

Mikäli hakijoita on enemmän kuin leirityspaikkoja, leiritysryhmään voidaan tarjota valintojen yhteydessä myös varasijapaikkoja ja varasijapaikoilta voi päästä mukaan yksittäiselle leirille äkillisten leiriperuutuksien takia tai nousta mukaan leiritysryhmään, mikäli leirityspaikka vapautuu kesken leirityskauden esimerkiksi loukkaantumisen takia. Myös tarjottu leirityksen varasijapaikka tulee vahvistaa täyttämällä leirityksen urheilijasopimus.

LISÄTIETOJA JA HAKULOMAKE LÖYTYY TÄÄLTÄ

Lisätietoja leirityksestä:

Taitolajien lajivastaava (ensisijainen yhteyshenkilö)
Janina Hettula
janina.hettula@vierumaki.fi

Lajiliiton yhteyshenkilö
Sanna Vuorinen
sanna.vuorinen@skatingfinland.fi