Yksityinen: Tiedotteet seuralle
Suomen Taitoluisteluliitto järjesti Helsingissä lauantaina 22.4. ennen kevään liittokokousta Seuraseminaarin, johon osallistui 50 seura-aktiivia. Aamupäivällä seminaarissa kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja päivänpolttavista aiheista. Anna-Sofia Kivi luennoi uudistuvan EU tietosuoja-asetuksen merkityksestä seuroille, Pia Ekin johdolla keskusteltiin seurojen säännöistä sekä kurinpidosta ja Saana Lindman tutustutti osallistujat positiivisen johtamisen kehittämiseen. Lisäksi Mila Kajas-Virtanen toi viimeisimmät MM2017-terveiset.
Iltapäiväkahvien jälkeen päivää jatkettiin liittokokouksella, jossa käytiin läpi Suomen Taitoluisteluliiton vuoden 2016 vuosi- ja talouskertomus. Sekä keskusteltiin eri lajien painotuksista liiton toiminnassa.
Illalla seuraväki kokoontui yhdessä MM-kilpailujen vapaaehtoisten ja vuoden menestyjien kanssa Wanhaan Satamaan gaalaillalliselle, jossa palkittiin vuoden 2017 Suomen mestarit sekä muut ansioituneet urheilijat, toimitsijat ja seurat. MM2017 vapaaehtoisille juhla oli kiitos työpanoksesta kevään MM-kilpailuiden järjestelyissä. Illan aikana 400 henkinen juhlakansa nautti maittavasta illallisesta ja tanssahteli Funkable Five-bändin tahtiin.
Kiitos kaikille osallistuneille ja onnea palkituille!
Katso lisää kuvia juhlahumusta materiaalipankin kuvagalleriasta.
Vuonna 2017 palkitut:
| Emmi Peltonen | EVT | seniorinaiset, malja (SM 1.) | |||||||||
| Valtter Virtanen | KeLS | seniorimiehet, kiertopalkinto (SM 1.) | |||||||||
| Emilia Simonen – Matthew Penasse | KuTa | seniorit pariluistelu, kiertopalkinto (SM 1.) | |||||||||
| Cecilia Törn – Jussiville Partanen | HL | seniorit jäätanssi, kiertopalkinto (SM 1.) | |||||||||
| Sofia Sula | MTK | junioritytöt, miniatyyriruusu (SM 1.) | |||||||||
| Benjam Papp | KuTa | junioripojat, malja (SM 1.) | |||||||||
| Monica Lindfors – Juho Pirinen | HL | juniorit jäätanssi, kiertopalkinto (SM 1.) | |||||||||
| Vera Stolt | PTL | noviisitytöt, Bertel Nikkasen malja (SM 1.) | |||||||||
| Warttu Riihimäki | KeuPa | noviisipojat, Markus Nikkasen malja (SM 1.) | |||||||||
| Karoliina Sihvonen – Mirko Niskanen | HL | noviisijäätanssi Harry Bogomoloffin malja (SM 1.) | |||||||||
| Marigold IceUnity | HL | muodostelmaluisteluseniorit, malja (SM 1.) | |||||||||
| Team Fintastic | HTK | muodostelmaluistelujuniorit, Jane Erkon malja (SM 1.) | |||||||||
| Team Dynamique | HSK | muodostelmaluistelunoviisit, Marie Lundmarkin malja (SM 1.) | |||||||||
| Helsingin Luistelijat ry | HL | Ludovika ja Walter Jakobssonin muistopalkinto, kauden Paras Seura | |||||||||
| Emmi Peltonen | EVT | Vuoden Lupaus -lautanen | |||||||||
| Emmi Peltonen | EVT | Marie Lundmark Trophy, vuoden kv. suoritus, yksinluistelussa | |||||||||
| Cecilia Törn – Jussiville Partanen | HL | Marie Lundmark Trophy, vuoden kv. suoritus, jäätanssissa | |||||||||
| Marigold IceUnity | HL | Marie Lundmark malja, vuoden kv. suoritus, muodostelmaluistelussa, | |||||||||
| Leo Lenkola | Aune Lähteenmäki -palkinto, vuoden tuomari, | ||||||||||
| Vera Stolt | PTL | Annukka ja Aki Laukkasen muistostipendi | |||||||||
| Emilia Simonen – Matthew Penasse | KuTa | Sykähdys, Taitoluistelun Urheilijakomission kiertopalkinto | |||||||||
| Anne Berner | Kultainen ansiomerkki järjestöllisistä ansioista | ||||||||||
| Henri Nordenswan | Kultainen ansiomerkki järjestöllisistä ansioista | ||||||||||
| Seppo Vickholm | Kultainen ansiomerkki järjestöllisistä ansioista | ||||||||||
| Anu Sormunen | Kultainen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (YL kansainvälinen tuomari) | ||||||||||
| Elina Turunen | Kultainen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (YL+JT SM-tuomari) | ||||||||||
| Johanna Vesenterä | Kultainen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (YL kansainvälinen tuomari) | ||||||||||
| Pernilla Böhling | Hopeinen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (YL kansainvälinen tuomari) | ||||||||||
| Hanna Kunnas | Hopeinen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (ML kansainvälinen tuomari) | ||||||||||
| Marianne Nyman | Hopeinen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (YL kansallinen ylituomari) | ||||||||||
| Liisa Puskala | Hopeinen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (YL SM-ylituomari) | ||||||||||
| Selja Vaalto | Hopeinen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (YL kansallinen ylituomari) | ||||||||||
| Saara Ehalt | Pronssinen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (YL kansainvälinen tuomari) | ||||||||||
| Saija Lindström | Pronssinen ansiomerkki tuomaritoiminnasta (YL kansallinen ylituomari) | ||||||||||
| Olga Baranova | Pronssinen ansiomerkki tekninen spesialisti (YL ISU luokan TS) | ||||||||||
| Emmi Peltonen | EVT | Pronssinen ansiomerkki urheilullisista ansioista (EM 11) | |||||||||
| Tappara ry Taitoluistelu | Yksinluistelun ja jäätanssin SM-kilpailujen järjestäjä | ||||||||||
| Espoon Taitoluisteluklubi | Muodostelmaluistelun SM-kilpailujen järjestäjä | ||||||||||
| Virpi Horttana | Ragnar Wikström Trofé, Suomen Taitoluisteluvalmentajat ry:n nimeämä Vuoden valmentaja (yksinluistelun SM-seniorit ja SM-juniorit menestyksen mukaan) | ||||||||||
| Eeva-Liisa “Eve” Uimonen | Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä Liikuntakulttuurin ja Urheilun Ansioristi | ||||||||||
| Liivo Rennik | Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä Liikuntakulttuurin ja Urheilun Ansiomitali kullatuin ristein | ||||||||||

