Uutiset

Simosen ja Penassen yhteistyö päätökseen

Suomea keväällä taitoluistelun MM-kilpailuissa edustaneet pariluistelijat Emilia Simonen ja Matthew Penasse päättävät yhteistyönsä.

“MM-kilpailujen jälkeen mietimme tulevaisuutta ja huomasimme olevamme eri linjoilla harjoittelusta ja harjoitteluympäristöstä. Päädyimme siihen, että meidän on parempi jatkaa eri teitä”, pari kertoo.

Sekä Simonen että Penasse aikovat jatkaa pariluistelun parissa ja kartoittavat parhaillaan tulevia mahdollisuuksia.

 


Jääurheilupäivät kutsuvat suomalaiset ulkojäille tammikuussa: liikunnan iloa ja lajikokeiluja ympäri Suomen  15.10.2026
Kolme uutta urheilijaa yksinluistelun maajoukkueeseen 9.10.2026