Uutiset

Sara Aalto aloitti projektivastaavana FinSkate-hankkeessa

Sara Aalto aloitti 1.2. projektivastaavana jäälajien yhteisessä hankkeessa, joka kantaa työnimeä FinSkate. Hanke kestää vuoden 2027 loppuun saakka. Tampereelta kotoisin oleva Sara on Tapparan Taitoluistelijoiden kasvatti. Hän on toiminut urallaan valmentajana Tapparassa ja  The Rinkissä (Winnipegissä). Tällä hetkellä Sara valmentaa Lappeenrannan Luistelijoissa. 
Koulutukseltaan Sara on liikunta-alan asiantuntija (AMK) ja hän suorittaa parhaillaan lisäksi kauppatieteiden kursseja. 

FinSkate-hankkeesta vastaavat Suomen Taitoluisteluliitto ja Suomen Jääkiekkoliitto, mutta sisällön kehityksessä ovat mukana myös Suomen Ringetteliitto, Suomen Luisteluliitto, Suomen Jääpalloliitto ja Suomen Kaukalopalloliitto.

Hankkeen ideointi on aloitettu jo muutama vuosi sitten ja se on saanut paljon vaikutteita Kanadan CanSkate-mallista. Hankkeen tarkoituksena on kehittää valtakunnallinen luistelun opettamisen malli, jota voivat hyödyntää päiväkodit, koulut sekä eri jääurheilulajit ja -seurat. 

Luistelu sopii kaiken ikäisille. Lisäksi luistelutaito on osa arjen selviytymistaitoja pohjoisessa maassa, jossa jääolosuhde on osa pitkää talvikautta. Mallin avulla suomalaisten luistelutaito kehittyy ja tuo näkyvämmäksi luistelun monipuoliset terveysvaikutukset, kuten tasapainon kehittymisen. Nykyään eri jäälajit toteuttavat luistelun opetusta kukin omin tavoin, vaikka luistelun alkeet ovat kaikille samat.

Saran valmentajakokemus Suomessa ja Kanadassa on apuna hankkeen kehittämisessä. Konseptin pilotointi useamman jääurheiluseuran kanssa on tarkoitus aloittaa jo syksyllä 2026

– Tämä tuo jäälajeille yhteisen ja selkeästi rakennetun tavan oppia luistelun perustaidot. CanSkate-mallissa eteneminen perustuu yksikön taitojen kehittämiseen ketteryyden, tasapainon ja hallinnan kautta. Harjoittelu on tavoitteellista ja innostavaa ja luo vahvan pohjan sekä harrastamiselle että urheilijan polulle. Kun perusluisteluun panostetaan yhteistyössä, vaikutukset näkyvät liikunnan ilossa, lasten arjessa sekä pitkällä aikavälillä suomalaisen jäälajiosaamisen kehittymisessä, iloitsee Sara. 

Taitoluisteluliiton valmennusosaamisen kehityspäällikkö Sanna Vuorinen ja Jääkiekkoliiton aluevalmentaja Toni Mustonen pitävät FinSkatea tarpeellisena muutoksena kohti luistelutaitoisempaa Suomea. 

– Lajien ja seurojen välinen yhteistyö luistelun opettamisessa tiivistää resurssitarvetta ja tuo kuntien liikuntatoimia lähemmäksi lajeja, Toni sanoo.

Hankkeen kautta päiväkotien ja koulujen on mahdollista saada valmiita malleja luistelun opettamiseen.

– Me lajiliittoina haluamme näyttää esimerkkiä yhteisestä tekemisestä ja uskomme, että tulevaisuudessa myös päiväkodit, koulut ja seurat tekevät paikallisesti tiiviimpää yhteistyötä, Sanna summaa.

Sara Aalto

Haluatko kokeilla jäätanssia tai pariluistelua? 5.2.2026
Sara Aalto aloitti projektivastaavana FinSkate-hankkeessa 5.2.2026