Uutiset

Kannanottomme Porvoon alueen jääurheiluolosuhteiden puolesta

Suomen Jääkiekkoliitto ry ja Suomen Taitoluisteluliitto ry esittävät yhteisen ja suuren huolensa Porvoon alueen jääurheiluolosuhteiden puolesta. 

Porvoon seudulla ja koko Uudellamaalla on merkittävä rooli suomalaisessa jääkiekkoilussa ja taitoluistelussa niin huippu-urheilijoiden kehittämisessä kansalliselle ja kansainväliselle huipputasolle, kuin erittäin laadukkaassa ja monipuolisessa juniorityössä.

Olemme syvästi huolissamme siitä, että jääurheiluseurojen joutuminen väistötiloihin vuodeksi johtaa seurojen junioreiden jäsenmäärän merkittävään laskuun, kun arki vaikeutuu ja harrastaminen siirtyy kauemmas. Tämä kehitys heikentää Porvoon vetovoimaa lapsiperheiden silmissä ja antaa huolestuttavan viestin kaupungin sitoutumisesta lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksiin. Samalla pitkittynyt epävarmuus ja lisäkustannukset uhkaavat jääurheiluseurojen taloudellista kestävyyttä tavalla, josta toipuminen voi viedä vuosia.

Skenaariovaihtoehdoissa ei ole aiemmin riittävästi tunnistettu näitä vaikutuksia. Pidämme kestämättömänä tilannetta, jossa jääurheilun harjoitus- ja tapahtumatoiminta katkeaa rakentamisen ajaksi. Tämä olisi Kokoniemen urheilukeskuksen toteuttamisen pahin mahdollinen skenaario. Suunnittelussa on ensiarvoisen tärkeää löytää ratkaisuja, joilla jääurheilutoiminnan jatkuvuus voidaan turvata koko rakentamisen ajan yhteistyössä seurojen ja lajiliittojen kanssa.

Monipuoliset liikuntamahdollisuudet, joihin jäähalli kuuluu yhtenä osana, hyödyttävät kaupunkia ja sen asukkaita mm. syrjäytymisen ehkäisemisen ja kansanterveyden näkökulmista. Koululiikunnan ja eri ikäisten harrasteliikunnan mahdollistamisessa ja kuntalaisten liikuttajana jäähallilla on merkittävä rooli erityisesti nykyaikana. Enää emme voi laskea sen varaan, että olosuhteet ulkona mahdollistaisivat luistelun läpi talven. 

Haluamme korostaa, että Porvoon jääurheiluratkaisu ei ole ainoastaan rakennushanke, vaan pitkälle tulevaisuuteen vaikuttava linjaus siitä, miten kaupunki tukee lasten ja nuorten liikuntaa, yhteisöllisyyttä ja elinvoimaa.


Salla Mäkelä, toiminnanjohtaja, Suomen Taitoluisteluliitto ry
Sami Kauhanen, toimitusjohtaja, Suomen Jääkiekkoliitto ry   
                        
        


Kurinpitolautakunnan päätös koskien valmentajan epäurheilijamaista käyttäytymistä 6.2.2026
Kannanottomme Porvoon alueen jääurheiluolosuhteiden puolesta 6.2.2026